Virpi Hämeen-Anttilan mielettömän hieno Alastonkuvia (2004) imaisee lukijan mukaansa jo alkusivuilta asti. Tarina graduaiheensa hullaannuttamasta elämässään hieman eksyksissä olevasta Annasta ja tämän intohimon kohteesta, värikästä elämää viettäneestä ulkomaille vetäytyneestä taiteilija Aleksista kertoo ennenkaikkea rakkaudesta ja sen monista muodoista. Toisena pääkertojana toimii Aleksin sydänystävä ja kollega Hannu. Kerronta on monipolvista ja seikkailee sujuvasti ajan eri tasoilla.
Anna johdattaa lukijan Aleksin ja Hannun mutkikkaaseen maailmaan, ja lukiessa pääsee mukaan löytämisen riemuun Annan tutkimusten edistyessä. Lopulta Anna tulee osalliseksi tutkimuksensa kohteen elämää itsekin. Hämeen-Anttilan sujuva kerronta, kuvataiteen maailman tuntemus ja kyky luoda jännitteitä tekevät teoksesta huikean hienon. Matkanvarrella tavatut todentuntuiset sivuhenkilöt auttavat luomaan kokonaisuuden johon uskoo, vaikka itse perustarina onkin loppujen lopuksi aika absurdi. Mutta tarina on tarina, ja hyvä tarina on hyvä tarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti