Mika Waltarin esikoisteos Suuri illusioni (1928) yllättää iloisesti mukaansatempaavuudellaan. Waltarin kirjoitustyyliä vierastaville suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän teokseen. Teksti ei ole paatoksellista, mutta kylläkin hivenen melodramaattista.
Melodramaattisuus sopii kuitenkin tarinan päähenkilöön. Romaani on mainio kuvaus 1920-luvun elämänmenosta ja nuoren miehen elämäntuskasta ja epävarmuudesta. Liikuttavimmillaan päähenkilö onkin yrittäessään kovasti olla enemmän kuin onkaan; kovempi, kokeneempi ja elämäänkyllästyneempi. Liikkeellepanevana voimana on kaipaus rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisesta.
Saman ilmiön voi tunnistaa minkä tahansa vuosikymmenen nuorisosta, ja helppo samaistuminen on varmasti vaikuttanut osaltaan teoksen suosioon. Ilmestyessään 1928 romaanista tuli sensaatio ja sitä voidaan pitää yhtenä suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksena ja uranuurtajana. 1950-luvulla kustantajat ehdottivat Waltarille teoksen nykyaikaistamista ajanmukaistamalla kieliasua. Onneksi Waltari kieltäytyi lopulta urakasta, koska tyyli on merkittävä osa lukukokemusta. En usko että uudistettu kieliasu välittäisi samalla tavalla tunnelmia. Lukiessaan voi haistaa uneliaan kesäisen Helsingin tuoksut ja tuntea ihollaan kuuman ja likaisen Pariisin nostattaman hien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti